Rakas-rastit pidetään tänä vuonna sprinttinä. Toivo Ryyppö on kartoittanut tähän kilpailuun Savitaipaleen kuntakeskustasta neitseellisen sprinttikartan 9/2017.

Ratoja suunnitellessa maasto tuntuu aina helpolta ja tällä erää erityisen helpolta. Olen silti vakuuttunut, että sykkeen lyödessä vasten rajoitinta ei voida välttyä tilanteilta joita ei jälkikäteen pysty ymmärtämään. Savitaipaleen eräs monista synonyymeistä on Supanaho, sprintistä huolimatta olen kaikille radoille tämän elementin tarjonnut, toisille toista vahvempana kokemuksena.

Sprinttiradan ratasuunnittelun haaste on pysytellä ohjeaikojen rajoissa 12-15min (8-16min). Tällä kertaa pientä vaikeutta on ollut kahdessa seikassa, joista toinen on aina läsnä alueemme AM kisoissa, matkoista riippumatta. Sarjoissamme on hyvin vaihtelevasti osallistujia ja siten taso voi vaihdella merkittävästi. Toinen on tällä kertaa maasto. Maaston parhaat alueet sijaitsevat toisistaan erillään ja tämän vuoksi joillakin sarjoilla voi olla haastavaa pysytellä ohjeajassa. Pidin tätä joka tapauksessa parempana vaihtoehtona kuin tinkiä sprintille olennaisista alueista.

Savitaipaleella hyvään menestykseen tarvitaan erityisesti nopeutta ja kykyä rytminvaihdoksiin.

Sarjasta riippuen pehmeän ja kovan maaston osuus vaihtelee 50/60%. Tämän vuoksi kenkäsuositus on maasto- eli karkeakuvioinenkenkä, toki lenkkareillakin pärjää, etenkin jos ei ole märkää ja omaa aikaeroa kärkeen mittailee minuuteissa, sekuntien sijaan. Sprinttisuunnistuksessa nastarit ja tietty ne piikkarit ovat kielletty, tätä valvotaan lähdössä.        

Meillä on osa kielletyistä alueista varmuuden vuoksi nauhoitettu ja käytämme opastavia ratavalvojia, jotka ystävällisesti opastavat kiellettyjen alueiden olemassa olosta. Mikäli olet opastajaa nopeampi tai hänenä ohjeista välittämätön, päädyt tuloslistalle arvonimen HYL kanssa. Epäselvyyksien välttämiseksi etene aina kartan mukaan, se kyllä kertoo saako mennä.

SSL:n kielletyt kohteet: http://www.suunnistusliitto.fi/system/wp-content/uploads/2014/08/sprinttikartan_kielletyt_kohteet_a3.pdf

 

Liikenne on syksyisin Savitaipaleella kohtuu seesteistä, mutta teitä ei ole suljettu eli ole kohtelias muita kohtaan, me olemme vieraana muiden kotona. Harvoin saamme yhtä myötämielistä kohtelua kuin Savitaipaleelta. Saimme luvat niihin mihin pyysimmekin eli tämän suhteen ratasuunnittelussa ei ollut rajoitteita.

Yhteenveto kiireestä kärsiville:

Nastarit kieleletty, numerot infosta, lähtöön 1,2 km, VAIN irralliset määritteet, 1:4000, 2m käyrä, oikein hyvästä suorituksesta palkitaan, kahviossa on halpaa ja hyvää.

Kovaa ja nautinnollista ajoa!

Jani Kiuru

Raja-Karjalan Suunnistajat